Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi keskiviikkona ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen vähennysesityksensä vuosille 2014 – 2016 ja ilmoitti samalla leikkaavansa rajusti yksikköhintoja. Kolmen tulevan vuoden mittaan koulutuksen yksikköhintarahoituksesta vähennetään yhteensä noin 165 miljoonaa euroa: ensi vuonna 1,5 % sekä kumpanakin seuraavana vuonna 4,2%. Lisäksi rahoitus vähenee esitettyjen koulutuspaikkojen leikkausten takia yhteensä noin 60 miljoonaa euroa. Leikkaukset tehdään vuoden 2013 yksikköhinnasta, eikä koulutuksen rahoitukseen tehdä kustannusten noususta aiheutuvaa indeksitarkistusta.
Oulun seudun koulutuskuntayhtymän osalta rahoitus vähenisi noin 3,8 miljoonaa euroa. Kun inflaatiovaikutus lasketaan mukaan, vähennys on jopa 10 miljoonaa euroa.
- Pudotus on niin raju, että joudumme vakavasti uudelleen arvioimaan, mitä koulutusta meillä on vara järjestää. Rahoitusvähennysten johdosta ammatillisen koulutuksen laatu tulee kärsimään ja alueelle uhkaa syntyä ammattiosaamisen vajetta, summaa kuntayhtymän johtaja Jarmo Paloniemi.
Paloniemi korostaa, että rahoitusleikkausten aiheuttamien kielteisten vaikutusten minimointi edellyttää, että koulutuksen rahoitus tulee jatkossakin myöntää ja maksaa valtiolta suoraan koulutuspalvelujen tuottajalle eli koulutuksen järjestäjälle - ilman väliportaita. Lisäksi on välttämätöntä keventää ammatillisen koulutuksen kustannusrakennetta myös koulutussäädöksiä muuttamalla.
Nuorisotakuun toteutuminen vaakalaudalla
Vaikka OKM on lieventänyt opiskelijapaikkojen leikkauksia aiemmin esittämistään, ei lievennys ole riittävä Oulun seudun osalta, jossa nuorisoikäluokat ovat Suomen suurimmat suhteessa asukaslukuun ja kasvavat entisestään. OKM:n aloituspaikkaesityksen mukaan Osekkilta vähennetään 80 aloituspaikkaa. Kun mukaan lasketaan Oulun kaupunkiseudun muut koulutuksen järjestäjät, vähennys on 155 paikkaa.
- Nuorisotakuun toteuttaminen ei tule Oulun seudulla onnistumaan, jos ministeriön esitys toteutuu. Jo nyt Oulun seudun ammattiopistossa on 300 aloituspaikkaa liian vähän. Esitettyjen vähennysten jälkeen luku kasvaisi entisestään. Koska naapuritoimijoiltammekin ollaan leikkaamassa 10-15 prosenttia aloituspaikoista, yhä useampi jää Oulun seudulla ilman koulutuspaikkaa, toteaa Paloniemi.
Osekkin ylläpitämä Oulun seudun ammattiopisto (OSAO) on Suomen vetovoimaisin ammatillinen oppilaitos. Kevään 2013 yhteishaussa yhtä OSAOn aloituspaikkaa kohden oli 2,24 ensisijaista hakijaa. Luku on selvästi suurempi kuin esimerkiksi Metropolia-alueen oppilaitoksissa, joihin ministeriö esittää lisäpaikkoja.
Lisätiedot: kuntayhtymän johtaja Jarmo Paloniemi, p. 050 5383929, jarmo.paloniemi(at)osekk.fi
(JP/is) |